24.10.2012

Mikä ihmeen vieroitusvalmiste?

Negatiivissävytteiseltä kuullostaa. Ihan kuin vauvat oikeasti tarvitsisivat vieroitusta jostain todella vakavasta! Hehän saattavat nauttia parhaimmillaan mitä luonnollisinta ruokaa, äidinmaitoa. Tai korviketta ja ensimmäisiä kiinteitä aterioita.

Mistä sitten on kysymys?
Eviran mukaan vierotusvalmisteella tarkoitetaan elintarviketta, joka on tarkoitettu imeväisen ravinnoksi, kun otetaan käyttöön soveltuva täydentävä ravinto, ja muodostamaan pääasiallisen nesteosuuden imeväisen jatkuvasti monipuolistuvassa ruokavaliossa. Äidinmaidonkorvikkeilla sen sijaan tarkoitetaan elintarviketta, joka on tarkoitettu imeväisen ravinnoksi ensimmäisten elinkuukausien aikana, ja täyttämään yksinään imeväisen ravitsemukselliset tarpeet siihen saakka, kun otetaan käyttöön soveltuva täydentävä ravinto.

Käytännössä äidinmaidonkorvikkeet on tarkoitettu 0-6 kk:n ikäisille lapsille ja vieroitusvalmisteet yli 6 kk:n ikäisille. Molempia löytyy luomuna. Ravintosisältöjen mukaan osa tuotteista ovat pitkälti samoja tai erot ovat ainakin hyvin pieniä. Nimiviidakko johtuu lainsäädännöstä ja voi saada äidit ja isät ymmälleen. Toki lapselle voisi tarjota noin 10 kk:n iässä äidinmaidon rinnalla vaikka luomupiimää. Yksinkertaista.

http://kauppa.ruohonjuuri.fi/vieroitusvalmiste-2/HOLLE-7640104953197/dp

Vieroitusvalmiste 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti