25.9.2013

Tuunaajan kurkkusalaatti


Kurkkusalaattia on pakko säilöä talveksi muutama purkki. Avomaankurkkuja (tai kesäkurpitsaa), sipulia, etikkaa, suolaa ja (hillo)sokeria. Raikas maku sopii niin mainiosti esim. erilaisten home made burgereiden väliin. Kala- ja kasvisversioille kokeilin porkkanalla, valkosipulilla, korianterilla, sushi-inkiväärillä maustettua kurkkusalaattia. Sekaan olisi vielä voinut raastaa vaikkapa limetinkuorta - ja miksei salaattia olisi voinut vielä tulistuttaa chilillä?

23.9.2013

Pikaruokaa!


Jukra, miten nopsaa voi tehdä yllättävän hyvää ruokaa! Sipulia, valkosipulia ja kantarelleja voihin kuullottumaan, maustetaan currylla ja varsisellerillä, ja sekaan purkillinen kikherneitä. Suolaa ja pippuria, sekä loraus tähteeksi jäänyttä kookosmaitoa. Lisäksi pastaa. Eikä muuten mennyt kauan!

9.9.2013

Terveisiä sienestä!


Tämä herkkutatti oli suuri kuin aurinkovarjo, mutta nyt on käyttöä sateenvarjolle! Mutta ihanaa, sienet tykkää! Tatit, rouskut, lampaankäävät ja ensimmäiset suppilovahverot on jo noukittu.
1,5 v. sienestäjämme tutustui (tuoksusta päätellen myös niellen) epämääräisiin nurmikkosieniin muiden kurkotellessa luumuja puusta. Suun huuhtelu, puhelu myrkytystietokeskukseen, sienen tunnistaminen googlettamalla ja myrkkysienet eliminoimalla uskalsimme huohahtaa ilman sen suurempia toimenpiteitä.
Vahinkoja voi todellakin sattua, ja lääkehiiltä (lapsille rakeita) on hyvä pitää ensiapuna lääkekaapissa.

Tie myrkytystietokeskukseen:
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/Sivut/default.aspx

Yleisimpiä sienimyrkytyksien aiheuttajia: (ei kuvia)
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/sienet/Sivut/default.aspx

Lääkehiilestä:
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/Sivut/Laakehiilenantaminen.aspx

Mä tahdon vaivaa, vaivaa!


Viime päivinä nämä "Madagaskarin pingviinit" ovat heiluttaneet peppujaan "mä tahdon veivaa, veivaa.." tahdissa, kunnes tänään pistin veivaajat vaivaamaan sämpylätaikinaa. Molemmille puoli litraa vettä kulhoihin, palat hiivaa, ruokalusikalliset ruokosokeria, teelusikalliset suolaa, loraukset öljyä sekä reilu litra erilaisia jauhoja. Lisäksi toiseen taikinaan haluttiin kurpitsansiemeniä ja paahdettua sipulia -kun taas toiseen taikinaan auringonkukansiemeniä, pellavaa ja pähkinöitä. Voi sitä veivaamisen ja vaivaamisen määrää! Onnenpäivä!