Katsokaapas, mitä löytöjä tein pihaan kurvanneesta kauppa-autosta! Nauriita! Kauppias kehui näitä muodoltaan ja maultaan harvinaisiksi "kuppinauriiksi". Enpä ole koskaan kuullut, mutta maku on huikea!
Makeita, kosteita ja meheviä, täydellisiä suorastaan. Ei tietoakaan puisevasta, kuivasta ja kitkerästä mausta, ja samaa mieltä oli lapset! Vauvaikäisille nauriita ei kuitenkaan suositella niiden sisältämien nitraattien vuoksi.
Oikein harmittaa, miten harvoin nauriita tulee syötyä. Ennen 1700-lukua naurista on viljelty ja syöty perusjuureksena, kunnes peruna on korvannut käytön. Ruoaksi nauriita on valmistettu naurishaudassa kytevän tulen alla, aivan kuten rosvopaistia, ymmärtäisin. Erittäin herkulliseksi nauriit on saatu jopa useita päiviä hauduttamalla. Nauriita kannattaa vuolla lapsille välipalalastuiksi sellaisenaan, raastaa aterioille, kuivata talven varalle, kypsentää folionyyteissä uunissa tai käyttää erilaisiin ruokiin. Viikonlopuksi meillä on tiedossa ainakin sopivasti kermaista ja kuohkeaa naurissosekeittoa!
Nauriin villi, laajalle levinnyt kantamuoto on peltokaali. Varsinkin peltojen ojissa peltokaali kasvaa rikkakasvina. Samasta luonnonvaraisesta kasvilajista on kehitetty myös rypsi ja kiinankaali. Lisäksi kasvi on aikoinaan risteytynyt lähisukuisen kaalin kanssa. Tällaisista risteytymistä ovat saaneet alkunsa lanttu ja rapsi. Supermielenkiintoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti