27.4.2012

Riemua kasvimaalla

Lasten möyriessä kasvimaalla mullasta löytyi viime kesäisiä, maahan
jääneitä porkkanoita ja palsternakkoja. Äiti tehdään näistä ruokaa,
hihkui Viljo. Ai että odottavan aika on pitkä.

Vielä pitää odottaa, että maa kuivahtaa ennen muokkausta ja kompostin
sekoittamista maahan. Sitten vasta kylvetään siemenet. Olisinpa
muistanut juuresten syyskylvön, niin kuin äitini! Kevätkylvöön
verrattuna sato aikaistuisi ja oman maan sadosta pääsisi nauttimaan jo
aikaisemmin. Perunat sentään on itämässä, jotta uusia perunoita
saadaan juhannuksena.

Onneksi viime keväänä tilasin innoissani niin paljon siemenpusseja,
että vieläkin on ollut varastossa siemeniä kaaleista kurpitsoihin.
Pitkästä siementilauslistasta kiitos myös miehelleni.
Lajikevalinnoissa olemme suosineet mahdollisimman vanhoja,
luonnonmukaisesti tuotettuja vihannesten ja yrttien siemeniä. Tänä
vuonna tekisi mieli kokeilla mustajuurta.

http://www.hyotykasviyhdistys.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti