22.4.2013

Mahlaa!


Mahla-aika on parhaimmillaan ja yhdestä pienestäkin koivusta valuu vuorokaudessa noin 5 litraa hyvää ja terveellistä maitiaisnestettä! Mahlan virtaus alkaa, kun maa sulaa ja puiden vedenotto alkaa. Mahlassa maistuu puun kasvulleen varastoimat ravintoaineet, kuten luonnon omat sokerit, valkuaisaineet, kivennäis- ja hivenaineet.
Mahlan valutus on sinänsä yksinkertaista. Puuhun porataan muoviletkun (n. 10 mm) mentävä reikä ja mahla juoksutetaan puhtaan letkun läpi puhtaaseen astiaan. Meillä on käytössä kymmenen litran muoviämpäri tai kaupan vesipullo, jonka kannen keskelle on tehty letkulle sopiva reikä. Sopii harrastelijakäyttöön mainiosti. Valutusastia kannattaa pitää varjoisassa paikassa, ettei aurinko lämmitä mahlaa turhaan (max +5 astetta). Illasta aamuun mahlaa valuu jo hyvin. Porausreikä tukkeutuu itsestään mahlan sokereista, joten esimerkiksi ennen suositeltua puutappia ei tarvita.
Muista, että mahlan valutukseen on oltava aina maanomistajan lupa ja että valutus on hoidettava hygieenisesti. Mahla on helposti pilaantuvaa ja parhaimmilta se maistuukin suoraan puun juurella. Jääkaapissa mahlaa voi säilyttää 2-5 päivää, mutta ylimääräisen mahlan voi myös pakastaa vaikka jääpaloiksi erilaisten juomien sekaan. Mikäli kärsivällisyys riittää, kokeile keittää mahlasiirappia lettujen seuraksi. 10 litrasta mahlaa saat reilun desin valmista siirappia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti