31.12.2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014!


Tuore savukala on parasta lämpimänä, suoraan savustuspöntöstä. Mausteeksi riittää suolaus, mutta oletko kokeillut muuta? Yksi suosikkini on dijonilla, hunajalla ja tuoreella tillisilpulla maustettu savukala. Myös (luomu)sitrushedelmien kuorilla saa ihanan maun kalaan, kokeile vaikka mandariinia!

3.12.2013

Piparkakkukausi korkattu!


Perinteiset piparkakut

1,5 dl siirappia
1-2 tl kanelia
1-2 tl inkivääriä
1-2 tl neilikkaa
250 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2-3 tl soodaa
0,5-1 tl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää vaahtoon munat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita joukkoon siirappiseos ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli ja leivo.

18.10.2013

"Äiti, onko pizza perinneruokaa?"

Tämän ja muiden kiperien kysymysten äärellä perjantaiherkkuna karvasmanteliset punajuurileivokset!


Punajuurileivokset
(n. 12 annosta)

2 munaa
1 keltuainen
0,75 dl fariinisokeria
0,75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta tai -rouhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
0,25 tl suolaa
2 punajuurta raastettuna
1 dl öljyä
(pari tippaa karvasmantelia)
Kuorrutus
300 g mascarponea
1 dl lemon- tai limecurdia
n. 1 dl tomusokeria
n. 1 rkl sitruunan- tai limetinmehua
(mantelirouhetta)

Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, punajuuriraaste ja öljy. Mausta halutessasi karvasmantelilla. Kaada taikina esim. voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Jäähdytä. Vatkaa kuorrutusainekset kuohkeaksi, tarkista maku ja levitä kakun pinnalle. Koristele halutessasi mantelirouheella ja anna tekeytyä jääkaapissa.


15.10.2013

Ranskalaisten patonki

Ranskassa kohistaan ylirapeista patongeista ja ienvaurioista -ja mitä minä teen? Teen patonkitaikinaa kaksi päivää rapeakuorista ja kuohkeakoloista leipää tavoitellen. Se, ettei kuvaa ole patongeista, kertoo onnistumisesta. Kokeilkaa!

Baguette
4 kpl

1. päivä
1,5 dl kylmää vettä
5 g tuorehiivaa
3,5-4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl hienoa merisuolaa

Sekoita kulhossa yhteen kaikki kylmät raaka-aineet suolaa lukuun ottamatta.
Vaivaa taikinaa 10 minuutin ajan. Lisää suola ja jatkaa vaivaamista vielä muutaman minuutin ajan.
Peitä kulho muovikelmulla ja nosta se jääkaappiin yhdeksi vuorokaudeksi tai vähintään 12 tunniksi

2. päivä
(1. päivänä tehty taikina +)
3 dl kylmää vettä
10 g tuorehiivaa
0,5 rkl vaaleaa siirappia tai sokeria
7,5 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl hienoa merisuolaa

Sekoita yhteen edellisenä päivänä tehty taikina, veteen sekoitettu hiiva, siirappi ja jauhot. Vaivaa taikinaa 10
minuutin ajan. Lisää suola ja jatkaa vaivaamista muutaman minuutin ajan. Anna taikinan levätä liinan alla reilun tunnin ajan. Muotoile kohonnut taikina patongeiksi ja nosta ne patonkipellille tai leivinpaperin päälle. Anna kohota vielä 1–2 tuntia. Paista vedellä kostutetut patongit 240–asteisessa uunissa, noin 20 minuuttia. Leipien tulee saada kunnon ruskea paistopinta.

Beebipere kokaraamat - Ilmestyy pian Virossa!

Väikelapse mahetoit

Naturaalne ja mitmekülgne kodutoit on lapsele vajalik juba esimesest lusikatäiest alates.
Puhast mahetoitu eelistades on su valik ohutu, kõrge toiteväärtusega ja väga hea maitsega.
Üle 100 retsepti ja kopsaka teooriaosa sisaldav „Beebipere kokaraamat” on suurepärane investeering lastega peredele. Noored vanemad võivad mängeldes panna aluse oma kodusele toidukultuurile odavalt ja kerge vaevaga.
Hea beebitoit pole võrreldav tööstusliku purgitoiduga. See on hoopis isuäratavalt värviline, ehtsa struktuuriga ja vaheldusrikas ning sellest tunnevad rõõmu nii suured kui väikesed. Raamatu retseptidest inspireerituna saad valmistada just oma lapse vajadustele sobivaid toite.

14.10.2013

Puuropäivä!


Yksi puuropäivä viikossa tekee hyvää kaikin tavoin! Ja mikä parasta, hyvin haudutetusta puurosta pitävät kaikki. Ja voiko olla helpompaa? Uunipuuroon voi yhdistellä vaikkapa ohraa, riisiä, kauraa ja ruista, ja nesteeksi sopii tavallisen maidon lisäksi myös erilaiset kasvimaidot. Suurimoiden lisäksi sekaan voi ripotella leseitä. Tuoreet (pakastetut) marjat maistuu sellaisenaan tai kiisselinä. Syömään, lapset!

1.10.2013

Piristystä puolukoista!


Ihanaa, itse tehtyä hilloa jogurttiin, torttupohjille tai pannarin päälle! Reilusti puolukoita, reilusti omenoita, hillosokeria ja ripaus kardemummaa. Puolukka-omena makuparia kannattaa kokeilla myös erilaisiin kiisseleihin ja salaatteihin. Syksyinen salaatti syntyy vaikkapa raastetuista juureksista ja kaalista, pekonista ja Aurajuustosta.

25.9.2013

Tuunaajan kurkkusalaatti


Kurkkusalaattia on pakko säilöä talveksi muutama purkki. Avomaankurkkuja (tai kesäkurpitsaa), sipulia, etikkaa, suolaa ja (hillo)sokeria. Raikas maku sopii niin mainiosti esim. erilaisten home made burgereiden väliin. Kala- ja kasvisversioille kokeilin porkkanalla, valkosipulilla, korianterilla, sushi-inkiväärillä maustettua kurkkusalaattia. Sekaan olisi vielä voinut raastaa vaikkapa limetinkuorta - ja miksei salaattia olisi voinut vielä tulistuttaa chilillä?

23.9.2013

Pikaruokaa!


Jukra, miten nopsaa voi tehdä yllättävän hyvää ruokaa! Sipulia, valkosipulia ja kantarelleja voihin kuullottumaan, maustetaan currylla ja varsisellerillä, ja sekaan purkillinen kikherneitä. Suolaa ja pippuria, sekä loraus tähteeksi jäänyttä kookosmaitoa. Lisäksi pastaa. Eikä muuten mennyt kauan!

9.9.2013

Terveisiä sienestä!


Tämä herkkutatti oli suuri kuin aurinkovarjo, mutta nyt on käyttöä sateenvarjolle! Mutta ihanaa, sienet tykkää! Tatit, rouskut, lampaankäävät ja ensimmäiset suppilovahverot on jo noukittu.
1,5 v. sienestäjämme tutustui (tuoksusta päätellen myös niellen) epämääräisiin nurmikkosieniin muiden kurkotellessa luumuja puusta. Suun huuhtelu, puhelu myrkytystietokeskukseen, sienen tunnistaminen googlettamalla ja myrkkysienet eliminoimalla uskalsimme huohahtaa ilman sen suurempia toimenpiteitä.
Vahinkoja voi todellakin sattua, ja lääkehiiltä (lapsille rakeita) on hyvä pitää ensiapuna lääkekaapissa.

Tie myrkytystietokeskukseen:
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/Sivut/default.aspx

Yleisimpiä sienimyrkytyksien aiheuttajia: (ei kuvia)
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/sienet/Sivut/default.aspx

Lääkehiilestä:
http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/Sivut/Laakehiilenantaminen.aspx

Mä tahdon vaivaa, vaivaa!


Viime päivinä nämä "Madagaskarin pingviinit" ovat heiluttaneet peppujaan "mä tahdon veivaa, veivaa.." tahdissa, kunnes tänään pistin veivaajat vaivaamaan sämpylätaikinaa. Molemmille puoli litraa vettä kulhoihin, palat hiivaa, ruokalusikalliset ruokosokeria, teelusikalliset suolaa, loraukset öljyä sekä reilu litra erilaisia jauhoja. Lisäksi toiseen taikinaan haluttiin kurpitsansiemeniä ja paahdettua sipulia -kun taas toiseen taikinaan auringonkukansiemeniä, pellavaa ja pähkinöitä. Voi sitä veivaamisen ja vaivaamisen määrää! Onnenpäivä!

13.8.2013

Papuja pakastimeen!


Ryöppäys, jäähdytys kylmässä vedessä, valutus ja pakastus. Lisää papuja talvella esim. keittoihin.
Huom. Älä syö tuoreita papuja raakana. Pavut tulee aina keittää ennen käyttöä, sillä ne sisältävät haitallisia glykosideja. Glykosidit hajoavat keittämisen jälkeen.

9.8.2013

Lisäainejäätelöä vai oikeaa jäätelöä?


Markettijäätelöt ovat enemmän tai vähemmän erilaisia lisäaineita täynnä. Kovetettua kasvisrasvaa, maltodekstriiniä, tärkkelyssiirappia, emulgointiaineita, guarkumia, soijalesitiiniä ja vaikka mitä!
Aitoon ja oikeaan jäätelöön tarvitaan yksinkertaisesti vain kermaa, maitoa, sokeria, kananmunaa ja makuaineita (esim. vanilja). Perusjätskin lisäksi voi tehdä kokeiluja esim. jogurtista ja oman puutarhan yrteistä. Mansikkasesongin viimeiset mansikat voi laittaa sorbettiin. Kurkatkaa ihanat "baby ice-cream" ohjeet Luomuruokaa lapselle -kirjasta! Mehujäämuotteihin lusikoituna sotkua tulee ehkä hieman vähemmän.

Yrtti-jogurttijäätelö
1,5 dl sokeria
1 dl vettä
400 g jogurttia
1 dl basilikan lehtiä
1 dl mintun lehtiä
1 dl sitruunamelissan lehtiä

Kiehauta ja jäähdytä sokeriliemi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja soseuta tasaiseksi. Tarkista maku ja valmista jäätelö jäätelökoneessa.

Mansikkasorbetti
1,5 dl sokeria
1 dl vettä
0,5-1 l mansikoita
2 valkuaista

Kiehauta ja jäähdytä sokeriliemi. Perkaa mansikat ja soseuta ne. Vaahdota valkuaiset. Sekoita liemi ja mansikkasose keskenään. Nostele joukkoon lopuksi valkuaisvaahto ja valmista sorbetti jäätelökoneessa.

22.7.2013

Kesän ensimmäinen mustikkapiiras


Tähän asti olemme riipineet mustikat metsästä suoraan suuhun, mutta eilen minut yllätettiin kesän ensimmäisellä piiraalla. Ohjetta minulle ei kerrottu, mutta idean kyllä paljastan..
Ensin on esipaistettu leivinjauheella kohotettu, sitruunan kuorella maustettu kakkupohja. Tämä on tehty leivinpaperin päällä ympyrän muodossa. Paiston jälkeen päälle on levitetty jokin salaperäinen, vaniljainen/kinuskinen kreemi, jota on paistettu vielä hetki. Piiraan jäähdyttyä pinnalle on levitetty paksu kerros tuoreita mustikoita, tomusokeria ja muutama vattu. Ihanaa.

30.6.2013

Eväskirja - Tulossa syksyllä!




















Suositun Luomuruokaa lapselle -kirjan tekijän uusi kirja tarjoaa herkulliset eväät kesäiselle tai talviselle retkelle, matkalle, kouluun ja työpaikalle – mihin tahansa, missä pieni tai suuri hiukopala on paikallaan.

Kirjassa on liki sata herkullista eväsruokalajia, jotka on helppo pakata ja kuljettaa mukana. Eri eväitä voi kukin yhdistellä mielensä ja makunsa mukaan, mutta kirjassa ne on ryhmitelty havainnollisesti eri vuodenaikoihin ja tarkoituksiin: pakkasella maistuu nuotioraclette, kesähelteellä raikas hedelmäsalaatti. Syötävän herkulliset kuvat antavat pakkaus- ja tarjoiluideoita ja herättävät ruokahalun.

Matleena Lahti on kotitalousopettaja, ruokatoimittaja ja kolmen lapsen äiti, jolle ruoan puhtaus ja maukkaus on tärkeää. Satu Nyström on monipuolinen valokuvaaja, jonka yhtenä intohimona on ruokakuvaus.

8.6.2013

Vispipuuroilua


Vispipuuroa kupissa, vispipuuroa ruokalapulla/vaatteilla ja lattialla, vispipuuroa maitolasissa, vispipuuroa suussa... ja mahassa?

PS. Kokeile puuroon erilaisia marjoja ja hedelmiä sekä niiden sekoituksia!

27.5.2013

Välipalalle!


Esikoisen 4v. pyörittelemiä croissantteja sekä tuoreita mansikoita ja melonia! Ulkona syöty välipala on kyllä parasta -myös lasten mielestä. Eikä tarvitse mennä kauas.

20.5.2013

Ruisleipää!


Tässä sitä on, oikein kunnon ruisleipää! Herättelin pakastimessa olleen juuren jo perjanai-iltana ja eilen leivoin leivät. Seuraavaa juurta en malttanut edes pakastaa, voisihan seuraavan satsin jo laittaa tulemaan.. Sähköuunissa paistaminen on ihan ok, mutta vielä kun saisi sitä aitoa puu-uunin makua. Mihin ihmeeseen oikein pistän nämä kaikki???

13.5.2013

Raparperin riemua!


Ensimmäiset lehtivarret pilkistävät jo! Ihania piiraita ja kotitekoista vaniljakastiketta odotellessa!
Tiesitkö, että samaa raparperin sisältämää oksaalihappoa on myös joissakin villivihanneksissa, kuten viinisuolaheinässä ja ketunleivässä! Siitä miedosti suolainen ja hapan maku.
Pienenä määrinä oksaalihappo on vaaratonta, mutta sydänsairauksista, reumasta ja munuaisvaivoista kärsivien tulisi välttää oksaalihappoa. Neutralisoi oksaalihapon vaikutuksia maitotuotteilla!

5.5.2013

Kesän ensimmäiset..


...aivan tavalliset ja taivaalliset, muurinpohjaletut! Litra maitoa, 4 munaa, n. 5 dl jauhoja (ohrajauhoja ja vehnäjauhoja), n. 1 dl voisulaa, 1 tl suolaa ja pari ruokalusikallista (ruoko)sokeria. Lisäksi itse keitettyä mahlasiirappia!

22.4.2013

Pizzaa ulkoleivinuunista!


Pizzanpaistohinku iski niin yllättäen, että leipälapio, arinaharja yms. jäivät kaikki etsimättä. No, paistui se kesäkauden eka pizza näinkin, paperilla ja paljain käsin paperia pyöriteltäessä.

Mahlaa!


Mahla-aika on parhaimmillaan ja yhdestä pienestäkin koivusta valuu vuorokaudessa noin 5 litraa hyvää ja terveellistä maitiaisnestettä! Mahlan virtaus alkaa, kun maa sulaa ja puiden vedenotto alkaa. Mahlassa maistuu puun kasvulleen varastoimat ravintoaineet, kuten luonnon omat sokerit, valkuaisaineet, kivennäis- ja hivenaineet.
Mahlan valutus on sinänsä yksinkertaista. Puuhun porataan muoviletkun (n. 10 mm) mentävä reikä ja mahla juoksutetaan puhtaan letkun läpi puhtaaseen astiaan. Meillä on käytössä kymmenen litran muoviämpäri tai kaupan vesipullo, jonka kannen keskelle on tehty letkulle sopiva reikä. Sopii harrastelijakäyttöön mainiosti. Valutusastia kannattaa pitää varjoisassa paikassa, ettei aurinko lämmitä mahlaa turhaan (max +5 astetta). Illasta aamuun mahlaa valuu jo hyvin. Porausreikä tukkeutuu itsestään mahlan sokereista, joten esimerkiksi ennen suositeltua puutappia ei tarvita.
Muista, että mahlan valutukseen on oltava aina maanomistajan lupa ja että valutus on hoidettava hygieenisesti. Mahla on helposti pilaantuvaa ja parhaimmilta se maistuukin suoraan puun juurella. Jääkaapissa mahlaa voi säilyttää 2-5 päivää, mutta ylimääräisen mahlan voi myös pakastaa vaikka jääpaloiksi erilaisten juomien sekaan. Mikäli kärsivällisyys riittää, kokeile keittää mahlasiirappia lettujen seuraksi. 10 litrasta mahlaa saat reilun desin valmista siirappia!

18.4.2013

Luomukakkua konditoriasta!


Ilouutisia! Kakku & Leipä Keisarilta on tullut markkinoille Suomen ensimmäisen luomutäytekakku!
Kakku täyttää Eviran luomuvaatimukset.Onnea kakulle!

Lisätietoa täältä:
http://www.kakkukeisari.fi/index.php/home

Haluatko kirjan hyllyysi? Tai lahjaksi vauvaperheeseen?

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZ_8ICXXxLd8kF4Y1VDquxHQyiP59aS3oj_66X3f85SGmz4DXjPfXouvAwu7G3BIcTPQ9X3GMDiugW9rwA-XaTB36zRa0hyphenhyphenmlj-FjjTHr9A0LGYJNTsTtEb-WhTLVB6J88qfQVv5MMs5U/s1600/myyt%C3%A4v%C3%A4t+044.kirja.jpg


 Tilaa Luomuruokaa lapselle -kirja suoraan tekijältä 24 e/kpl + toimituskulut. Ota yhteyttä blogi- tai facebook -viestillä, kiitos!
Yst. Matleena Lahti

Facebook-linkki:
 (http://www.facebook.com/pages/Luomuruokaa-lapselle-Vauvaperheen-keittokirja/352837461432543)

9.4.2013

Lumihommia ja hyvää ruokaa




Missä ihmeessä se kevät ja kesä viipyy? Luntakin tuli lisää.
Ruokana uuniperunoita ja uunilohta. Halkaisimme kokonaiset rosamundat lähes pohjaan asti, ja kypsyminen nopeutui kummasti. Vajaat puoli tuntia uunissa ja samaan uuninlämpöön lohifilee. Lisäksi tillillä ja valkosipulilla maustettua jogurttikastiketta. Yksinkertaista ja hyvää koko perheen kotiruokaa!

7.4.2013

Osaatko nylkeä ahvenen?


Pilkkisaalista tuli, samoin aurinkoa! Täydelliset kalastuskelit! 16 isoa ahventa nyljettiin ja paistettiin mätineen päivineen voissa. "Minä en tykkää mätämunista", ilmoitti tyttäreni 3 v. perkausvaiheessa, mutta söi rapeaksi paistettua, suolalla maustettua mätiä hymyssä suin.

Lue täältä nylkemisohjeet:
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/116767-katso-miten-ahvenen-nylkeminen-onnistuu-helposti

Tai katso videonpätkiä täältä:
http://www.ahven.net/kalastusvideot

2.4.2013

Elintarvikevärit

On pastavärejä, nestepulloja, kimallepulveria, tomuväriä, suihkeita, efektisävyjä ym. ym.

Olomuodosta huolimatta elintarvikevärit ovat ruoan värjäämistä varten. Värejä voidaan tehdä keinotekoisesti tai hyödyntää luonnon omia väriaineita kuten punajuurta tai porkkanaa. Myös ainakin yhdestä hyönteislajista tehdään elintarvikeväriä: kokenillikilpikirva Dactylopius coccus on karmiinin (E 120) raaka-aine. Elintarvikevärit kuuluvat siis elintarvikelisäaineisiin ja niillä on E-luokittelu.

Kun teet seuraavan kerran macaron-leivoksia tai värjäät kakunkuorrutusta tai -täytteitä, tutustu vaihtoehtoihin!

Perusruokakauppavärien lisäksi väreihin voi tutustua esim. täällä:
http://www.spicearoma.fi/fi/Tuotteet/luonnolliset+v%C3%A4rit/2/Elintarvikev%C3%A4ri+mansikan+punainen+10+ml/54

 http://www.pandurohobby.fi/Catalogue/90-Paketoi-anna-lahjaksi/9010-Makeiset/901010-Elintarvikevarit/1/290244-Elintarvikevari-10-ml-punajuur

http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/ELINTARVIKKEET 

26.3.2013

Mmmm... Macarons!


Hei tehkää ihmeessä pääsiäiseksi itse näitä ihania macaron-leivoksia! Elintarvikeväreillä massa vihreäksi ja keltaiseksi, ja väliin ihana itsetehty suklaaganache! Parhaiten pursotus onnistuu 8mm:n tyllalla. Ei kyllä mitään vauvanruokaa, mutta meille isoimmille, mikä ettei!

HUOM! Extra ganache maistuu tekijälle helposti sellaisenaan tai valmiin leivoksen päälle pursotettuna...



24.3.2013

Appelsiinikakkua!


Pulleita pajunkissoja, pöllyäviä höyheniä ja suussa sulavia suklaamunia! Pääsiäisfiiliksiin sopii myös muhkea ja mehuisa appelsiinikakku, johon voit halutessasi lisätä vaikkapa tummaa suklaarouhetta tai mantelia. 

Appelsiinikakku

250 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 appelsiinin kuorta ja -mehua

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut vehnäjauho ja leivinjauhe yhdessä raastetun appelsiininkuoren ja -mehun kanssa.
Paista kakkua voidellussa uunivuoassa 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia -1 tunti.

* Halutessasi voit myös kuorruttaa kakun. Sekoita pehmeään voihin keltuainen, raastettua appelsiinin kuorta ja -mehua sekä tomusokeria niin, että kuorrutteesta tulee sopivasti levittyvä!

14.3.2013

Aurinko paistaa! Tahranpoistokeli!

Varsinkin vauvaperheessä vaatteet ja ruokalaput tuntuvat värjäytyvän milloin mistäkin ruoasta -tai viimeistään porkkanansävyisistä pukluista!
Tiesitkö, että tahroja voi yrittää hävittää ekologisesti auringonvalolla?
Todellakin! Erityisesti niksiä kannattaa kuulemma kokeilla vaaleiden ruokalappujen ja vaatteiden  tomaatti- ja porkkanatahroille!

Lisävinkkejä täältä:
http://www.valio.fi/ruokatahrat-pois-tekstiileista-vinkkeja-lapsiperheille/ 

Zuccini-omenasalaatti, kuin kurkkusalaatti!


Viime kesän puutarhuroinnit eivät tuottaneet avomaankurkkuja, mutta kesäkurpitsaa ja omenaa senkin edestä. Nyt on sitten testailtu tätä kurkkusalaattia muistuttavaa sörsseliä, ja ihan onnistunuttahan se on!

12.3.2013

Tämäkö on sitä omatoimisuutta?



1 vuotta ja yksi kuukausi, ja lapsi on jo näin omatoiminen. Jos on nälkä, ruokapöydälle kiivetään itse. Parhaimmat naurut tuntuu tulevan pöydän reunalla huterasti kävellessä. Jakkara tietenkin hiissataan keittiöön, kun pöydällä on hyviä, kuivattuja luumuja. Nyt kun olisi silmät selässä!

5.3.2013

Täytekakkua



Kyllä arkenakin voi tehdä täytekakkua, jos tekee mieli! Tässä perushyvä kuuden munan kakkuohje, joka ei ylimääräistä tuunaamista kaipaa. Oletko muuten kuullut laskuniksiä, jonka mukaan yhdestä munasta riittää kolmelle?

Täytekakkupohja

6 munaa
2,5 dl sokeria
n. 1,8 dl (120 g) perunajauhoja
1,8 dl vehnäjauhoja
1,25 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet keskenään varovasti sekoitellen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia.

Blogiarkisto