31.10.2012

Talkkuna


Talkkunapussi on jostain kumman syystä ainoa, joka jotenkin aina "unohtuu" kaappiin! Ja niin hyvää kun se on lastenkin mielestä maustamattoman jogurtin ja marjojen kanssa. Talkkunapuuroakin olen joskus hauduttanut eikä sekään ole hassumpaa.

Nyt talkkunapussin päiväykset kuitenkin paukkuvat ja uudet ideat ovat tervetulleita! Talkkunanäkkileipää, -sämpylöitä ja -lettuja on jo paisteltu. Myös talkkunasmoothiet on höröstelty -joten mitä ihmettä nyt voisi kokeilla?

29.10.2012

Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuma ja kirjamessut!

Fiilistelyä eilisiltä messuilta! Luomuruokaa lapselle -kirja oli mahtavasti esillä messujen näytöskeittiöllä klo 10.30-11. Messumenua kanssani kokkailemassa kollegani ja kokkiystäväni Sanna Mansikkamäki sekä testilounastamassa poikani Väinö 9 kk. Juontamassa Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihinen ja linssin takana kirjan superkuvaaja Satu Nyström. Kiitos miljoonasti kaikille, myös yleisölle!

Ruoka: Riistapyörykät (kirjan s. 152), porkkanarisotto (kirjan s. 140) ja linssipata (s.154).

(Ohjeet muokattu messuasuun kirjan ohjeista: Riistapihvit pyöritelty pulliksi ja kypsennetty tomaattiliemessä keittämällä. Porkkanarisotto kauratto-ohjeen mukaan risottoriisistä. Linssipata testimaustettu rohkeasti kuivatulla luomu sitruunaruoholla ja appelsiininkuorella! Lisäksi jogurttikastike soijajogurtista. Väinöllä sormiruokaversio: yttikasvikset (kirjan s. 92), porkkanaa ja palsternakkaa persiljaöljyllä, lihapullia ja puolukoita! Maistui.)

27.10.2012

Kriikunoita


..ja sadonkorjuun iloa -ja irvistyksiä juuri ennen pakkasia!

Sadonkorjuuta


Kerettiinpäs kaivaa tämän syksyn porkkanat ja palsternakat maasta juuri ennen lunta ja pakkasta! Sadon määrä ei todellakaan päätä huimaa, mutta kyllä näillä nyt vähän voi ylpistellä!

26.10.2012

9 kk!


"Hän ei ole enää niin pieni kun silloin kauan, kauan sitten." -isoveli 4 v.

Ruokarintamalla tämä 9. kuukauden etappi ei tuo vauvaperheeseen suuria mullistuksia. Ruokien suhteen jatketaan karkeampaan ruokaan totuttelua niin soseaterioiden kuin sormiruokienkin muodossa. Liikkuvan lapsen ruokahalu tuntuu olevan pohjaton - miten pieneen mahaan voi mahtua niin paljon ruokaa ja äidinmaitoa vuorokaudessa! Toki myös ruoansulatus tuntuu toimivan.

Yläikeneen parhaillaan puhkeavat hampaat tuntuvat välillä hillitsevän ruokailua tai ainakin ruoka maistuu paremmin kylmänä kuin lämpimänä. Lapsi myös imeskelee mielellään jääkaappikylmää porkkanaa tai kurpitsalohkoa. Myös leivänkannikkaa lapsi jyystää mielellään itse. Valitettavasti myös äiti on saanut kokea ensimmäiset puraisut ylä- ja alahampaiden kohdattua! Aterialla voi tarjota vesihörppyjä janoon.

Soijajogurttiin lapsi on jo tottunut, mutta pian (n. 10 kk) on aika maistella hapanmaitotuotteita ja lehmänmaitopohjaisia ruokia. Uusia irvistelyjä ja happamia röyhtäisyjä odotellessa! Ja pusuja -niitä pieni rakas osaa jo moiskautella ihan itse! Ja taputtaminen, se on kivaa!


24.10.2012

Mikä ihmeen vieroitusvalmiste?

Negatiivissävytteiseltä kuullostaa. Ihan kuin vauvat oikeasti tarvitsisivat vieroitusta jostain todella vakavasta! Hehän saattavat nauttia parhaimmillaan mitä luonnollisinta ruokaa, äidinmaitoa. Tai korviketta ja ensimmäisiä kiinteitä aterioita.

Mistä sitten on kysymys?
Eviran mukaan vierotusvalmisteella tarkoitetaan elintarviketta, joka on tarkoitettu imeväisen ravinnoksi, kun otetaan käyttöön soveltuva täydentävä ravinto, ja muodostamaan pääasiallisen nesteosuuden imeväisen jatkuvasti monipuolistuvassa ruokavaliossa. Äidinmaidonkorvikkeilla sen sijaan tarkoitetaan elintarviketta, joka on tarkoitettu imeväisen ravinnoksi ensimmäisten elinkuukausien aikana, ja täyttämään yksinään imeväisen ravitsemukselliset tarpeet siihen saakka, kun otetaan käyttöön soveltuva täydentävä ravinto.

Käytännössä äidinmaidonkorvikkeet on tarkoitettu 0-6 kk:n ikäisille lapsille ja vieroitusvalmisteet yli 6 kk:n ikäisille. Molempia löytyy luomuna. Ravintosisältöjen mukaan osa tuotteista ovat pitkälti samoja tai erot ovat ainakin hyvin pieniä. Nimiviidakko johtuu lainsäädännöstä ja voi saada äidit ja isät ymmälleen. Toki lapselle voisi tarjota noin 10 kk:n iässä äidinmaidon rinnalla vaikka luomupiimää. Yksinkertaista.

http://kauppa.ruohonjuuri.fi/vieroitusvalmiste-2/HOLLE-7640104953197/dp

Vieroitusvalmiste 2

Luomu äidinmaidonkorvike


Äidinmaidonkorvike 1

Hei äidinmaidonkorvikkeen käyttäjät! Kokeilkaapa luomuversiota esim. täältä:
http://kauppa.ruohonjuuri.fi/aidinmaidonkorvike-1/HOLLE-7640104953159/dp

23.10.2012

Jauheliharisotto


Luomuruokaa lapselle -kirjasta (s. 140) löytyy tykätty porkkanakauratto-ohje, jonka voit valmistaa nopeasti myös riisistä! Pohjalle voit paahtaa hieman luomujauhelihaa ja porkkanat voit jättää lapsen kasvaessa hieman isommiksi suupaloiksi. Nestettä ja nesteen määrää voit säätää tarpeen mukaan. Kokeile vaikka tomaattimehua ja lisämausta halutessasi tuoreilla yrteillä kuten korianterilla, rakuunalla tai persiljalla! Luovuutta keittiöön!

Kaurajuoma


Erilaiset kasvimaidot ovat maitoa muistuttavia, mutta täysin lehmänmaidottomia tuotteita, joita voi käyttää monipuolisesti jo alle 1-vuotiaan ruoanlaittoon. Kokeile rohkeasti puuroihin, munakkaisiin, patoihin ja taikinoihin! Merisuolaa kaurajuomassa on hieman.

Muista, että kasvimaidot eivät ravitsemuksellisesti korvaa äidinmaitoa tai äidinmaidonkorviketta, joten juomaksi niitä ei voi käyttää.

Tämä luomu kaurajuoma tulee Ruotsista:
http://www.oatly.fi/tuotteet/finland/oatly-kaurajuoma-luomu

22.10.2012

Shampoota omenoille!

Swipe Fresh 500 ml


Ei voi olla edes totta!! Käsitiskiaineen kaltainen, Swipe Fresh on hedelmien, vihannesten ja kasvisten puhdistusainetiiviste! Aivan käsittämätöntä.
http://www.homcare.fi/kauppa/index.php?option=com_joscproject&view=productinfo&Itemid=51&cPath=32_33&products_id=563460

Muistutus Eviralta:
"Jos kuluttaja haluaa minimoida torjunta-ainejäämien saantia, hedelmät voi kuoria, jolloin tosin kuorii pois myös paljon arvokkaita ravintoaineita. Hedelmien pesu poistaa karkeasti arvioiden noin 30–40 % kuoren jäämistä; tässä on kuitenkin suuria yhdistekohtaisia eroja, sillä jotkin aineet imeytyvät kuoren läpi kasvin sisään."

Toki minullekkin on aikoinaan opetettu, että esim. appelsiinit on hyvä harjata puhtaaksi lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella, mutta miksei kukaan kertonut, että helpoin tapa välttää kemikaalikuorrutukset on suosia luomua? Ja hedelmät voi hyvin mielin käyttää kuorineen!

19.10.2012

18.10.2012

Hei, nyt vietetään imetysviikkoa!


Meillä tosin vietetään pian jo 36. imetysviikkoa!

Tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan kansainvälistä imetysviikkoa vietetään Pohjoismaissa 15.-21. lokakuuta, nyt jo 20. kerran. Suomessa järjestelijänä toimii Imetyksen tuki ry ja tarkoituksena on mm. edistää, tukea ja suojella imetystä ja imetysmyönteisiä asenteita. Helsingin rautatieasemalla on nähty nyt Suomen ensimmäinen imetys-flashmob. Hyvä, hyvä äidit - mahtavaa!

Lisäinfoa täältä:
http://www.imetys.fi/

15.10.2012

Avokadopasta

Avokadopasta on nyt trendiruoka -ja reseptin voi loistavasti toteuttaa myös vauvaikäiselle! Valkosipulia, chiliä ja juustoja ei vauvanpastaan lisätä, mutta muuten ruoka on herkullinen! Pastaa, avokadoa, limetin- tai sitruunan mehua, hyvää öljyä ja tuoreita yrttejä! Sopii mainiosti lapsille 6-8 kk alkaen. Soseuta ruoka tai tarjoa sopivina suupaloina. Suosi luomua!

Maku-lehdessä julkaistu, Safkaa-kirjan tekijöiden pastaohjeen löydät täältä:
http://www.maku.fi/artikkeli/avokadopasta#axzz29Ldl2lnk

Härkäpapu


Tiesitkö, että palkokasveja voi mainiosti tarjota jo alle vuoden ikäisten lasten proteiininlähteeksi pieninä määrinä kerrallaan? Lue lisää aiheesta Luomuruokaa lapselle -kirjasta.

Oletko kokeillut kotimaisia härkäpapuja? Kokonaisten härkäpapujen liotusaika on noin 8 tuntia. Liotuksen jälkeen papuja keitetään kovasti noin 10 minuuttia ja lisäksi vielä hiljalleen noin 1,5 tuntia. Keitä kerralla reilusti ja pakasta pavut pienissä erissä. Härkäpapua on saatavilla myös soijasouhetta muistuttavana rouheena. Kotimaista -ja mikä parasta - luomua! Ujuta papuja erilaisiin keittoihin, kastikkeisiin ja muhennoksiin, lihaa ei läheskään aina tarvita!

Härkäpapu


Tiesitkö, että palkokasveja voi mainiosti tarjota jo alle vuoden ikäisten lasten proteiininlähteeksi pieninä määrinä kerrallaan? Lue lisää aiheesta Luomuruokaa lapselle -kirjasta.

Oletko kokeillut kotimaisia härkäpapuja? Kokonaisten härkäpapujen liotusaika on noin 8 tuntia. Liotuksen jälkeen papuja keitetään kovasti noin 10 minuuttia ja lisäksi vielä hiljalleen noin 1,5 tuntia. Keitä kerralla reilusti ja pakasta pavut pienissä erissä. Härkäpapua on saatavilla myös soijasouhetta muistuttavana rouheena. Kotimaista -ja mikä parasta - luomua!

12.10.2012

Puolukka


Puolukka kukkii touko-kesäkuussa ja marjat kypsyvät syyskuun kieppeillä. Puolukka on kypsänä pinkeän pallomainen, tumman punainen ja läpimitaltaan noin 5–8 millimetriä. Puolukka on maamme tärkein luonnonmarja, jonka moni tunnistaa viimeistään pirskahtavan happamasta, mutta huippuhyvästä mausta.

Alle 1-vuotiaatkin napostelevat puolukoita joko sormiruokana sellaisenaan tai vaikkapa puuron seassa. Käytä puolukkaa myös vaikkapa viikonlopun lihapataan ja tee ihanaa, kuohkeaksi vatkattua vispipuuroa. Marjaisan puuro-ohjeen löydät Luomuruokaa lapselle -kirjan sivulta 162. Syö tuoreita puolukoita myös maustamattoman jogurtin kanssa vaikkapa pähkinöillä ja siirapilla höystäen! Mahtavia syysmakuja!

8.10.2012

Suppilovahverokeitto


Tämän syksyn sienisato saa höperöksi koko perheen! Pienin sienestää vielä rintarepussa, mutta isommat etsivät suppiksia kuin italialaiset tryffelikoirat! Suppilovahveroita on nyt valtavasti. Ne sopivat ruokiin sellaisenaan, kuivattavaksi, säilykkeisiin tai vaikka pakastettavaksi. Periaatteessa sienet voi pakastaa sellaisenaan, mutta paras tapa on haihduttaa neste ennen pakastusta kuumalla ja kuivalla paistinpannulla, jolloin sienet menevät pienempään tilaankin. Sienet kannattaa esiputsata jo metsässä. Kerääminen on hulvattoman helppoa, mutta käsittelyyn aikaa hurahtaa yllättävän kauan! Herkkiä sieniä ei pestä, vaan käytä puhdistamiseen harjaa.

Alle 1-vuotiaille luonnon sieniä ei suositella mm. niiden sisältämien haitallisten aineiden ja huonon sulvavuuden vuoksi, mutta isommat lapset kannattaa sieniruokiin ehdottomasti tutustuttaa! Käytä luonnon sieniä ja viljeltyjä sieniä vaihdellen. Pieni määrä sieniä maustaa vaikkapa lihapullat tai pastakastikkeen.

Sienikeitto on ihanaa. Arjen lounaskeitto on mukavasti maitopohjainen, mutta viikonloppuna keittoon kannattaa hurauttaa aitoa luomukermaa ja vaikkapa valkoviiniliraus. Yksi syksyn parhaista ja helpoimmista alkuruokakeitoista!

Suppilovahverokeitto

6 dl suppilovahveroita
1 pieni sipuli
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa (tai kerma-maitoa)
mustapippuria myllystä
suolaa
Pinnalle
persiljaa

Hienonna puhtaat sienet veitsellä pieneksi. Kuullota silputtu sipuli kattilassa voin kanssa, lisää sienet ja anna kiehua neste pois lähes kokonaan. Sirottele kattilaan vehnäjauhot ja sekoita. Lisää kerma ja maito ja anna kiehua miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Koristele silputulla persiljalla. Halutessasi voit hurauttaa keiton sauvasekoittimella kuohkeaksi ja tasaiseksi.

PS. Kuvassa myös alkusyksyn lampaankääpäsaalis -ennen maukasta lampaankääpäomelettia!

5.10.2012

Luomu keittolihaa


Höyryävän kuuma lihakeitto on mahtava viikonloppuruoka! Mureaksi keitetty luomuliha, aidon makuinen lihaliemi ja sesongin juurekset maistuvat koko perheelle. Lisäksi rehtiä ruisleipää tai vaikkapa itse leivottuja näkkileipiä. Hyvän näkkäriohjeen löydät Luomuruokaa lapselle -kirjasta s.112. Lihan keitto-ohjeen löydät s. 76. Herkullista viikonloppua ja mukavia sieni- ja puolukkaretkiä!

3.10.2012

Porkkana-puolukkapiiras


Pienet ja makeat kesäporkkanat ovat kasvaneet isoiksi ja meheviksi syysporkkanoiksi! Näin sadonkorjuuaikaan porkkanoita kannattaa tarjota lapsille ja koko perheelle reilusti. Hienoksi raastettu porkkanaraaste maistuu sellaisenaan, puuron seassa, kastikkeissa, taikinoissa - tai raasteeseen voi sekoittaa vaikkapa hyvän öljykastikkeen. Höystä raaste vaikkapa raastetulla omenalla ja puolukoilla. Luomuruokaa lapselle -kirjasta löydät lisää porkkanaisia ohjeita; porkkana-appelsiinijuoman, porkkanajäätelön, porkkanakauraton, porkkana-kookospadan, porkkana-puolukkakiisselin ja porkkanavohvelit!

Leivo myös helppo piiras vaikka viikonlopuksi. Tee lisäksi kevyt ja kotoinen, kardemummalla maustettu vaniljakastike.

Porkkana-puolukkapiiras

3 munaa
2-3 dl (ruoko)sokeria
4 dl porkkanaraastetta 
100 g voita sulatettuna
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl leseitä (esim. vehnä)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
Pinnalle
n. 4 dl puolukoita
(n. 0,5 dl sokeria)

Sekoita keskenään munat, sokeri, raaste ja voisula. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita nopeasti taikinaksi. Ripottele pinnalle (sokeroidut) puolukat. Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

PS. Ohhoh, oletko kuullut punaisesta, saati sitten mustasta porkkanasta? Kurkkaa porkkanainen blogipostaus Ruohonjuurelta:  http://www.ruohonjuuri.fi/ekotietoa/blogi/2011/porkkana/